Ah, mikä fiasko!

Onpahan taas ollut häslinkiä, mutta meillä on sentään vihdoinkin kaikki ulko-ovet tontilla! Meidän pääovihan oli alkujaan laitettu tilaukseen huhtikuussa yhdessä ikkunoiden kanssa, mutta heinäkuun tietämillä alettiin Janin kanssa ihmettelemään, kun siitä ei kuulunut mitään. Puhelinsoitolla sitten selvisi, että myyjä oli jättänyt oven tilauksesta pois, koska pääovea ei ole kuulemma tapana tilata/toimittaa samaan aikaan ikkunoiden kanssa. Tästähän…

Herkäks vetää!

En tiedä uskaltaako tätä oikein sanoa ääneen, mutta näyttäisi vähän siltä, että tässä alettaisiin kohta olemaan loppusuoralla meidän talon sisätöiden suhteen!   Toivon hurjasti, että saataisiin ensi kuussa jo muuttolupa, ja tulostin tänään Sipoon kunnan sivuilta Katselmukset ja tarkastukset -osionkin, josta selviää, mitkä asiat tulee huomioida käyttöönottokatselmuksessa. Tätähän ei nähtävästi ole tehty järin helpoksi siinä…

Rakkaudesta lattialaattaan

Arvatkaapas, kuka tanssahteli tänään onnellisena työmaalla? Varmasti moni muu remontoija — tai ylipäätänsä talossa asuva ihminen — osaa samaistua innostukseeni, kun näin meidän kodin oleskelutilojen valmiin lattiapinnan ensimmäistä kertaa tänään! Oon aivan uskomattoman täpinöissäni siitä, että jaksettiin Janin kanssa vielä palauttaa liian sininen Skiffer-laatta takaisin Bauhausiin ja ottaa tilalle tätä kuvissa näkyvää Portland-laattaa. Tässä laatassa on…

Se on kuulkaas lattia!

Jo-hoo! Meillä on nyt yläkerrankin lattiat paikoillaan! Aika hurjaltahan se tuntui päästä tepastelemaan hitusen huteria (ja harva-askelmaisia) portaita pitkin yläilmoihin ihastelemaan maisemia. Ei vielä ihan turvallisen tuntuinen tupa, mutta näkymissä ei ollut valittamista! Käytiin viime torstaina tontilla iltapäivästä piipahtamassa Marmoripossun sekä ystävämme Heikin kanssa, joka auttaa meitä lattiavalujen kanssa. Miehet katsoivat sitten siinä samalla, kuinka…

Suunnitelmissa kaunis ja käytännöllinen koti

Omaa kotia rakentaessa ei pääse kovin helpolla. Nimittäin kun suunnittelee kokonaisen talon omaan makuun sopivaksi, niin mietittävää ja päätettävää riittää aikamoinen pinkka. Parisataa neliöiseen rakennukseen saa mahdutettua esimerkiksi yllättävän monta pistorasiaa, ja niiden sijoittamisessa tulisi pitää mielessä monen muun asian lisäksi myös vuodenajat. Asioidessasi sähkösuunnittelijan luona kesällä, kun ulkona on 24 astetta ja aurinko porottaa…

Ulkotäyttöjä kirpsakassa pakkasessa

Meidän päivä starttasi tänään kello 6.00, ja heti aamukahvien jälkeen suunnattiin autolla Meltexin Tuusulan myymälään hakemaan muutama puuttuva osa rakennushommia varten. Ostoslistalla oli muun muassa T-haaroja sekä kaariputkia (älkää kysykö minulta mihin tarkoitukseen ). Jätettiin koirat suosiolla kodin lämpimään huomaan, sillä lämpömittari näytti Kivistöstä lähtiessä oikein kirpsakkaa -23 astetta. Ah, virkistävä talvi! Tontille päästyämme Jani keskusteli…

Kodin tila, jossa taikuus tapahtuu!

Te kaikki pikkupervot tietenkin luulitte, että aion kertoa teille jotain mehukkaita makuuhuonetarinoita, joihin liittyy vahvasti sipulit, mutta e-hei! Nyt puhutaan keittiöstä – tuosta kodin sydämestä ja rakkauden tyyssijasta! Itse olen siitä onnellisessa asemassa, että tuo rakas Marmoripossuni tykkää ruoanlaitosta ja on vieläpä erittäin hyvä siinä. Pääsen toki itsekin aina välillä kokkaamaan, mutta suurimman osan ajasta…

Tuhansien päätösten painajainen

Kävin juuri läpi taloprojektiin liittyviä kuvia ja huomasin, että ensimmäiset sisustussuunnittelu mielessä otetut kuvat ovat vuoden 2016  heinäkuulta – tarkemmin sanottuna 534 päivän takaa. Muistan tuolloin ajatelleeni, että kerrassaan ihanaa, kun saa rauhassa pohtia mahdollisia laatta-, keittiö-, ikkuna-, lista- jne. malleja tulevaan unelmakotiin.  Tonttikin oli vasta löytynyt eikä lopullisia ostokirjoja oltu edes allekirjoitettu, lainapäätöksestä puhumattakaan!…