Ah, mikä fiasko!

Onpahan taas ollut häslinkiä, mutta meillä on sentään vihdoinkin kaikki ulko-ovet tontilla! Meidän pääovihan oli alkujaan laitettu tilaukseen huhtikuussa yhdessä ikkunoiden kanssa, mutta heinäkuun tietämillä alettiin Janin kanssa ihmettelemään, kun siitä ei kuulunut mitään. Puhelinsoitolla sitten selvisi, että myyjä oli jättänyt oven tilauksesta pois, koska pääovea ei ole kuulemma tapana tilata/toimittaa samaan aikaan ikkunoiden kanssa. Tästähän…

Tekevälle sattuu ja rapatessa roiskuu

No, eihän se talon rakentaminen taida oikein ikinä luonnistua niin kuin saduissa. Samalla voin myös myöntää, että kyllä siellä rakennustyömaalla on kuluneen vuoden aikana päästetty yksi jos toinenkin kirosana kaikista siveettömyyden eri kategorioista, kun hommat eivät ole menneet aivan putkeen ja/tai muuten vain ottaa päähän/väsyttää/ahistaa. Olen myös huomannut, että jotta tätä rakentamisprojektia ylipäätänsä jaksaa päivästä…

Herkäks vetää!

En tiedä uskaltaako tätä oikein sanoa ääneen, mutta näyttäisi vähän siltä, että tässä alettaisiin kohta olemaan loppusuoralla meidän talon sisätöiden suhteen!   Toivon hurjasti, että saataisiin ensi kuussa jo muuttolupa, ja tulostin tänään Sipoon kunnan sivuilta Katselmukset ja tarkastukset -osionkin, josta selviää, mitkä asiat tulee huomioida käyttöönottokatselmuksessa. Tätähän ei nähtävästi ole tehty järin helpoksi siinä…

Still alive!

Kyllä, elossa ollaan! Veneeseen muuton jälkeen on näköjään päässyt käymään niin, että elämässä ei ole ollut juurikaan mitään muuta normaalin työn ohella kuin talon rakentaminen ja Netflixin tuijottaminen iltaisin kuola poskea pitkin valuen. Positiivisena asiana toki se, että Pirttihirmulla ei ole ollut enää yöllisiä paniikkikohtauksia ensimmäisen muuttoviikon jälkeen, joten vähällä ollaan päästy! \o/ Blogin hiljaisuudesta…

Luolasta kodiksi

Ikkunat ovat sielu ihmisen silmiin, vai miten se meni! Domluxin ikkunatoimitus saapui edellisen viikon ratkiriemukkaasta säikähdyksestä huolimatta tontille tiistaina aikataulun mukaisesti, ja työmiehet olivat saaneet torstaihin mennessä asennettua kaikki ikkunat paikoilleen. Enpä olisi uskonut, että pelkällä ikkunoiden laitolla saisi niin paljon aikaiseksi! Hitusen vetoisasta luolasta tulikin nimittäin hetkessä ihan asuttavan näköinen koti! Jani puuhasi tänään teknisen…

Ja tähän väliin pieni talo- ja seikkailupäivitys!

Jämerän rungon luovutuskatselmus sujui keskiviikkona 6. kesäkuuta erinomaisesti siihen saakka, kunnes Domluxin edustaja ilmestyi paikalle. Siinä seuraavan viikon ikkunatoimitusta varmistettaessa nimittäin selvisi, että vaikka kaikki muu oli tehty palttiarallaa juuri niin kuin pitikin, niin rakennekuvien eroavaisuuksien vuoksi ikkunapenkit oli tehty tavanomaiseen tapaan eikä vahvistettuina, jotta ne kantaisivat meidän tulevat ikkunat. Siinä sitten pienen kädenväännön jälkeen…

Johtoroiloja, styroksia ja lattiaraudoituksia

Meillä on pitänyt työmaalla kiirettä koko toukokuun, kun ollaan työstetty taloa lattiavaluvalmiiksi. Tästä syystä myös blogin päivittäminen on valitettavasti jäänyt vähän vähemmälle, kun aamulla kello 06.30 herätessä ja töitä puoleenyöhön asti tehdessä ei ole oikein tehnyt mieli enää kotiin tullessa alkaa käymään lävitte päivän tapahtumia.  Viimeiset pari viikkoa onkin siis mennyt haipakkaa arkipäiviä ja viikonloppuja…