Lähettäkää lisää sukkia

Mielipiteen vaihtaminen saattaa välillä olla tuskallinen prosessi.

Meidän perheessä viittaan tuskallisuudella siihen, kun ensin kuskattiin yön synkkinä tunteina kaksi lavaa noin 25 kiloa kappale painavia laattalaatikoita ulos rakkaan ottopoikamme pakusta ja kipiteltiin ne marssitahdissa yhteen keskeneräisen kodin huoneista, jossa ne saivat kyhjöttää nurkassa seuraavat pari kuukautta.

Parin kuukauden kuluttua ja laattaosuuden lähestyessä mies päätti välissä vielä fiilistellä laattoja kodin betonivalun päällä ainostaan todetakseen ”¡No bueno!” (ks. vaihtamalla paranee!).

Oikealla alkuperäinen laattavalinta ja vasemmalla alkujaan alakerran vessaan suunniteltu laatta, joka päätyikin loppupeleissä oleskelutilojen laataksi.

Ihan siinä heti vaihtopäätökseen päädyttyämme ei oikein hymyilyttänyt, eikä myöskään siinä vaiheessa, kun Bauhausin lähetys saapui tontille ja kannoin yksinäni kaikki uudet laatat (80 kappaletta 28 kiloa painavia laatikoita) sisälle taloon. 😄

Nyt tosin! Nyt hymyilyttää!

Näin jälkikäteen ei voi muuta kuin hymähdellä itsekseen tyytyväisenä, että uskallettiin vaihtaa mieltä ja jaksettiin käydä tuo vaihtorumba lävitse. Voin nimittäin vain kuvitella, miltä tumma Skiffer-laatta olisi näyttänyt meidän lattialla, jonka päällä vipeltää tätä nykyä 12 kappaletta kuraisia karvatöppösiä sekä yksi pari kaljumpaa mallia, joka läikyttelee huomaamattaan kahvia kulkureittiensä varrelle.

Reviirinsä kahvilla merkkaava kaljumpi malli. Ja kyllä, välillä itsekin häkellyn, kuinka mainio miesmaku mulla on.

Nykyinen lattialaattamme on siis Bauhausista ostettua Portland-nimistä ja erittäin likaystävällistä laattaa, ja se on osoittautunut käytössä nappivalinnaksi.

Ei oltu ostohetkellä edes tajuttu, että laatan pinta on jännän nihkeä, joka taasen on koirien ja mattojen kannalta todella hyvä juttu; koirien töppöset eivät luista eri suuntiin rehatessa ja juostessa, ja matot pysyvät myös koosta ja materiaalista riippumatta hyvin paikoillaan. 👍

Ainoa hassu piirre tässä laatassa on se, että sitä on kohtalaisen tuskaista lähteä rätillä pesemään.

Ensimmäisiä rättipesuyrityksiä varjostikin se, että pian hinkkauksen aloitettuani rätit alkoivat leviämään käsiin ja sitä mukaan myös päästämään nöyhtää. Tämän takia lakaisin lattian usein vielä pesun jälkeenkin, jotta niitä ärsyttäviä haituvia ei jäänyt leijailemaan ympäriinsä.

Parin lattiapesukerran ja oluttölkin jälkeen tähän löytyi kuitenkin yksinkertainen ratkaisu, nimittäin mattoharja.

Laattalattiassahan on vielä se kiva piirre, että sen kanssa ei tarvitse juurikaan varoa; laatta ei lähde kupruilemaan, jos pinnalle sattuu jäämään nestettä pidemmäksikin aikaa, ja tähän asti kaiken mahdollisen lian on saanut pyyhittyä pois vahingoittamatta laatan pintaa mitenkään.

Rättipesuyrityksistä viisastuneena lähdenkin siis nykyään pesemään lattioita niin, että aloitan hinkkauksen ensin mattoharjalla sekä runsaalla vedellä ja tämän jälkeen vetelen perässä mahdollisimman kuivaksi puristetulla rätillä. Olen siinä mielessä myös vähän oldschool, että tykkään ryömiä lattialla nelinkontin, koska silloin näkee kaiken lian paremmin, kuin jos vetelisin varrella. 😜

Ja voila! Meillä on tätä nykyä siis välillä aika puhtaat lattiat!

20190331_164651

Tätä puhtauden autuuttahan ei kestä hirveän pitkään (siihen asti, kunnes koirat tulevat taas seuraavan kerran lenkiltä), mutta otan siitä sitäkin suuremmalla syyllä kaiken ilon irti.

Pallo tykkää pitää seuraa lattiapesun aikana ja kaveri mielellään muistuttaa, että välillä pitää myös pitää pientä taukoa ja leikkiä hetken aikaa.

Nyt kun kelitkin ovat lämmenneet, niin arvostan myös suuresti laatan viileää pintaa, ja tässä kohtaa uskon, että myös koiratkin yhtyvät tähän.

Yurinauttia taitaa vähän ramasta.

Kaiken tämän lisäksi täytyy myös kertoa, että jalkapohjiakaan ei ole tarvinnut raspata muuton jälkeen kertaakaan, kun lattiapinta hoitaa smoothin lopputuloksen ihan huomaamatta. 😀


Yksi asia on kuitenkin askarruttanut mieltä joulukuusta asti, nimittäin rakkaan Marmoripossun villasukat.

Herra on tähän mennessä tuhonnut palttiarallaa kolme tai neljä paria villasukkia, ja siis kyse ei ole edes mistään vanhoista sukista, vaan osa on ollut ihan uusia. Possun ei tarvitse pitää sukkia jalassaan kuin muutaman kerran, niin ne vilisevät jo reikiä ja langat juoksevat karkuun.

Alkuun syytin possun vanhoja laskettelijan jalkoja hassusta kulumisesta, mutta en oikein saanut tähän riittävää todistusaineistoa kasaan.

Itsehän en ole siis tuhonnut yhtäkään villasukkaparia, joten meni hetki tajuta, että voisikohan rakkaan possun villasukkakato johtua laattalattiasta.

Nyt ollaankin siis päädytty syyttämään lattiaa sekä Marmoripossun laahaavaa askeltyyliä villasukkien ennenaikaisista kuolemista, ja tässä viime aikoina olen huomannut, että ihan tavan sukkiakin on alkanut päätymään roskiin lähes hälyyttävää tahtia.

Oho.

Olkaa siis ystävällisiä, ja lähettäkää lisää sukkia!

 

Socks being me,

Pirttihirmu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.