Ah, mikä fiasko!

Onpahan taas ollut häslinkiä, mutta meillä on sentään vihdoinkin kaikki ulko-ovet tontilla!

Meidän pääovihan oli alkujaan laitettu tilaukseen huhtikuussa yhdessä ikkunoiden kanssa, mutta heinäkuun tietämillä alettiin Janin kanssa ihmettelemään, kun siitä ei kuulunut mitään. Puhelinsoitolla sitten selvisi, että myyjä oli jättänyt oven tilauksesta pois, koska pääovea ei ole kuulemma tapana tilata/toimittaa samaan aikaan ikkunoiden kanssa. Tästähän ei toki ilmoitettu meille mitään, joten oli aikamoinen yllätys tilata ovi vielä kertaalleen, ja tietenkin useamman viikon toimitusajalla.

Huhtikuussa tilatut pariovet taasen saatiin kaikesta sähellyksestä huolimatta toimitettua tontille viimein lokakuun 29. päivä, ja kauan odotettu pääovikin saapui nyt maanantaina, 3. joulukuuta.

Toimitus ei tosin ollut mennyt aivan nappiin, sillä kuljetusyhtiön kuski oli jättänyt oven naapurin tontille.

Asiasta lähes hauskan tekee se, että naapurin talo on juuri vedetty maan tasalle, joten tontilla on tällä hetkellä aika lailla vain kuoppa, muutama naula ja vähän purua – jonka lisäksi naapurin tontti on myös tien toisella puolella. Tässä vaiheessa olisin olettanut, että edes klassinen ”parilliset tällä puolen ja parittomat tuolla puolen” -käytäntö olisi soitellut kuskin kelloja. 😄

Lokakuussa saapunut pariovi on muutoin oikein kiva, mutta hitusen hämää erilaiset kahvat sekä se, että oikeanpuolimmainen kahva on vierustoveriaan alempana.

Kuski oli jo ehtinyt häippäistä matkoihinsa, kun pääsimme Janin kanssa tontille, mutta onneksi ystävällinen naapuri sattui kuitenkin olemaan vielä paikalla, niin miehet saivat yhdessä kannettua pääoven meidän tontille. Mukavan ylämäen lisäksi matkaa kertyi sateessa ja pimeässä noin parisataa metriä.

Nöyrin kiitos naapurille, sillä itse olisin varmaan päässyt Janin ja oven kanssa ylämäen juurelle, istahtanut maahan ja alkanut itkemään. 😬

Pääovi makailee siis tällä hetkellä olohuoneen lattialla, ja katsotaan, josko saadaan se viikonloppuna asennettua paikoilleen. Ovi saapui kyllä ihan kreivi Pietari Brahen aikaan (sori, mun oli pakko googlettaa ja selvittää tässä kohtia, mistä kreivin aikaan -sanonta tulee), sillä styroksiviritelmän tiiviys ei ole ihan huippuluokkaa, ja näyttäisi, että tuo talvikin tuolta saapuu. 😉

Tämänviikkoinen työmaa-avustaja istuu suojiin pakatun pääoven päällä. 🙂

Nyt siis olen jo muutaman päivän iloinnut siitä, että saadaan meidän kaunis tönö vihdoinkin kunnolla tiivistettyä! 👍

Konkurssia ja sivuääniä

Viimeiset pari viikkoa ovatkin sitten muilta osin olleet aika rankkaa aikaa ja ehkä vähän jonkinlaisessa lamaannustilassakin olemista.

Viime blogipostauksessa vähän jo avauduinkin siitä, kuinka yhden toimittajan kanssa homma ei ole oikein luistanut kuin suksi hangessa, ja osa teistä osasikin vähän aavistella, että kyseessä on pari viikkoa sitten uutisotsikoihinkin noussut Domus Yhtiöt oy, jota haetaan tällä hetkellä konkurssiin maksamattomien laskujen takia.

Domus ehti toimittamaan meille lokakuun 25. päivä seitsemän lavaa kiintokalustetavaroita, ja kyseisen toimituksen sisällöllä saatiin onneksi kasattua keittiön, kodinhoitohuoneen ja yläkerran kylpyhuoneen rungot paikoilleen. Alakerran WC:n rungosta jäi vielä pari sivulevyä puuttumaan, joten sitä ei ole vielä kokonaisuudessaan kiinnitetty. Ainoastaan kodinhoitohuoneeseen saatiin myös tasot sekä ovetkin kiinnitettyä paikoilleen, mutta pienen mittavirheen takia kahta kaappia jouduttiin pienentämään, jolloin nekin jäivät odottelemaan sopivan kokoisia ovia.

Yläkerran kylpyhuoneen kaapit saatiin asennettua näin pitkälle.
Keittiön kaapeista puuttuu kaikki ovet, vetimet ja valot sekä suurin osa vetolaatikoista ja mekanismeista.

Domuksen lopputoimituksen piti saapua tontille 45-47 viikkojen aikana, mutta niistäkään ei kuulunut mitään, jonka jälkeen uutisotsikoihin pamahtikin nuo tiedot yhtiön tämänhetkisestä konkurssitilanteesta. Olimme jo aikaisemminkin aavistelleet jotain, kun ovitoimituksissa oli ollut järjetöntä häseltämistä ja yrityksen Facebook-sivuille oli myös kirjoiteltu paljon todella huonoa palautetta.

Uutisten tultua koko kansan julki tuntui sitten viimein siltä, että jalkojen alta olisi pudonnut pohja, ja ei oikein tiennyt, mitä siinä tilanteessa olisi tullut tehdä. Samaan aikaan itsellä alkoi myös taas stressikäyrä kohoamaan kattoon, kun asiat eivät edenneet mihinkään suuntaan ja laskuja tuli silti eri tahoilta tasaiseen tahtiin.

Marraskuun vatsataudin jälkeen mulla oli myös ollut ajoittaista pahoinvointia aika usein, ja viime viikolla aloin sitten taas kuumeilemaan lisää, vatsa oireili ja tuntui, että sydän jyskyttelee rinnasta ulos. Loppuviikkoon mennessä olo ei ollut helpottanut, joten päätin perjantaina käydä Pohjola Sairaalassa.

Vastaanotolla käytiin lääkärin kanssa oireet lävitte ja mitattiin kuume, jonka jälkeen kuunneltiin keuhkoja:

Lääkäri: ”Onko sulla aina ollu tää sivuääni täällä?
Minä: ”…Anteeks mikä?

”Mmmmikä?”

Itse diagnosoitu flunssa vaihtuikin lennossa sydämen sivuääneksi ja Pirttihirmu passitettiin samoin tein EKG-mittaukseen ja verikokeisiin. Testien jälkeen palasin takaisin lääkärin vastaanotolle ja sain käteeni lähetteen kardiologille, jonka näen 17. päivä.

No, ehdin sentään 6 päivää viettää suhteellisen terveenä kolmekymppisenä. 😬

Paperit käteen saatuani sitten päätin, että nyt pitää saattaa tämä perkeleellinen taloprojekti mahdollisimman nopeasti ja kunnialla loppuun.

Aloitin makkarin pesulla!
Makkarin siivoamisen kunniaksi tämä 30-vuotias aikuinen nainen otti myös lasillisen viiniä.
…ja leikki tietenkin Pallon kanssa.

Siinä sitten taas uutta näkökulmaa elämälle saaneena haistatin pitkät loppukalusteiden odottelulle ja aloin selvittelemään, mistä saadaan mitkäkin puuttuvat tavarat hommattua. Meidän Domuksen myyjä, Paula, laitteli myös linkkejä firmoihin, josta saisi osan tuotteista tilattua ja oli muutenkin tukena tässä koko härdellissä. Kiitos Paulalle siitä, että on jaksanut parhaansa mukaan auttaa vaikka ei varmasti itselläkään ole helpoimmat oltavat Domuksella tällä hetkellä. ❤

 

No, tavaroiden metsästämisen jälkeen seuraavaksi ongelmaksi tässä on nyt myös syntynyt se, että kaikkien kiintokalusteiden piti mennä osamaksusopimukselle, koska meillä on tosissaan rahat niin tiukilla kaiken säheltämisen jäljiltä. Osamaksusopimuksesta jouduttiin nyt kuitenkin luopumaan, ja kaikki loput tavarat pitäisi aika lailla hommata jo olemassa olevalla rahalla. 💸

Tässä pohditaan yhdessä Pallon kanssa, miten meillä riittää rahat loppufiaskon selvittelyssä.

Domuksen tilanteesta tietämättömänä olin luullut, että meidän Vientikiven tasot olivat tuloillaan, kun niiden paikat oli jo pari viikkoa aikaisemmin tultu mittaamaankin, ja olin innoissani siitä, että kunhan tasot saadaan paikoilleen, niin Spigot pääsee vihdoin ja viimein tekemään loput sähkö- ja LVI-asennustyöt ja voidaan vihdoin tilata muuttokatselmus.

Näin ei loppujen lopuksi sitten ollutkaan, ja ymmärrettävästi kodin useamman tonnin kivitasot vaihtuivat tässä kohtaa vähän halvempiin versioihin. Ongelmaksi erityisesti keittiön tasojen löytymiselle muodostui kuitenkin pian se, että mistään ei löytynyt valmiina yli 1080 mm leveää ja 3000 mm pitkää tasoa. Kaikkialta vain ilmoitettiin, että toimitusaika on vähintään 3 viikkoa ja todennäköisesti pidempikin, koska joulunaika.

Lo and behold, though! Sinnikkään etsinnän jälkeen sain kuitenkin linjan päähän myyjän, joka ilmoitti, että heiltä löytyy! Keittiöön tulee nyt siis upeat 40 mm paksut tammitasot Woodim Finlandilta❤

Kaappien ovet (tietenkin mittatilauksena), vetimet sekä keittiön että kodinhoitohuoneen altaat laitettiin eilen myös tilaukseen, ja ne tulevat K-Raudasta. Tässä kohtaa ihan uskomaton kiitollisuus kahta upeaa ystävää kohtaan, jotka olivat tämän asian kanssa tsemppaamassa ja auttamassa; tiedätte kyllä ketä olette. 😘

Nyt sitten seuraavaksi selvitellään, että saadaanko meidän Villeroy & Bochin alta kiinnitettävät altaat millään vaihdettua päältä kiinnitettäviin; löytyykö R MOKKI:lta meille vetolaatikkoja Hettichin mekanismeilla; mistä hommataan keittiön puuttuvat valot; mistä saadaan lasiovet keittiön kolmelle kaapille; mistä löydetään side-by-side-jääkaappipakastin sekä kunnon liesi ja liesituuletin rakkaalle huippukokille; ja mietitään, että mitä kaikkea muuta tässä vielä pitäisi ottaa huomioon. 😬

Rakentamisilmoituksen täyttelin muuten myös tällä viikolla ja tein sopimuksen jätehuollosta, joten jumankeka! Hommat ovat oikeasti menneet etiäpäin viimeisen viikon aikana! 💪

Meidän upeat Gradon-portaat alhaalta kuvattuna.

Oon tässä samalla myös huomannut, että musta kuoriutuu välein aikamoisen kärttyinen akka tämän rakennusprojektin tiimoilta, ja viime aikoina oon ollu pahoillani erityisesti meidän vastaavan mestarin puolesta, joka joutuu tekemään töitä mun kanssa.

Kiitos siis Juha, että jaksat! 😬


Ja sitten vielä!

Tulin eilen töistä kotiin, ja ovella vastassa oli tuo rakas Marmoripossuni huulet tötteröllä pusua antamassa ja vielä kertaalleen toivottamassa hyvää syntymäpäivää. Takin pois päältä saatuani sain käsiini ison paketin, jonka sisältä löytyi tällainen:

Aarght by Marita Kouhia

Veti kyllä aika sanattomaksi.

Taulun alta löytyi vielä viesti itse taiteilijalta sekä toinenkin taulu, johon oli taasen ikuistettu tuo komia Marmoripossuni. ❤

Aarght by Marita Kouhia

Nyt onkin sitten hirveä hinku päästä ripustamaan nämä naamavärkit uuden kodin seinälle, joten tässä on hyvä motivaattori potkimassa persuksille viimeiset metrit ennen muuttoa. 🙂

 

Rauhallista itsenäisyyspäivää teille kaikille, ja suuret kiitokset itsenäisestä ja 101-vuotiaasta Suomesta meidän puolestamme taistelleille!

Meillä on ihan helkkarin upea ja kaunis kotimaa. ❤

 

Toivoo,
Ikionnellinen ja muuttovalmis Pirttihirmu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s