Kahdeksan kuppia kahvia ja hysteerinen nainen

Touko-Poukon sanoin: ”Onks teillä vetäny joskus ihan täyttä mustiin?

 

Pirttihirmulla nimittäin veti toissayönä.

Sain eilen äidiltä vanhoista suihkuverhoista tehdyn myssyn, joka pitää betonipölyn poissa hiuksista ja kiristää samalla vähän otsaa. 👍

Edellisestä blogipostauksestahan on kulunut jo melkein kolme viikkoa, ja tekosyitä pitkälle kirjoitusvälille löytyy useampia.

Tätä nykyä koditon perhe Nygård on muun muassa askarrellut-paskarrellut tulevan kotinsa alaslaskuja, lakaissut lattioita betonipölystä kuin mitkäkin aropuput sekä siihen syssyyn vielä suorittanut poismuuton Kivistön vuokra-asunnosta.

Paslode-naulapyssy on tullut hyvin tutuksi viime aikoina.

Hullunkiilto silmissä ja vähän väkinäinen hymy. Siitä on betonipölyn imuroiminen tehty.
Raksarusketus.

Voin sanoa, että ehdottomasti kaikkein rankin etappi on ollut tuo viimeisin, eli muuttohomma. Ylipäätänsä se, että 60 neliön vuokra-asuntoon oli alkujaan pakattu noin 150 pintaneliön tavarat, jotka piti sitten lähes yhdessä päivässä saada kuljetettua muualle, oli sellainen urheilusuoritus, että Pirttihirmulla meinasi keittää yli (ja ehkä vähän keittikin).

Muutto saatiin kuitenkin viime lauantaina suoritettua päätökseensä, ja mukana jeesaamassa oli rakas ottopoikamme Jake, Pirttihirmun äiti, isä ja veli, sekä Marmoripossun isä, joka tuli normaaliin ja tuttuun tapaansa koko viikonlopuksi tontille rakennushommiin.

Vuokra-asunnon jääkaapin ovessa ollut tarra, jonka Pirttihirmu sai entiseltä työkaveriltaan pari vuotta sitten.
Tyhjänä ja luovutuskunnossa vihdoinkin!
Tämä ovi sulkeutui lauantai-iltana viimeisen kerran Nygårdien toimesta.

Lauantai-iltana kello kymmenen pintaan oltiin saatu koko muuttokuorma kuskattua Kalkkirantaan, joten aloin sitten vihdoin pelaamaan Tetristä, jotta sain tavarat mahtumaan meidän väliaikaiseen vuokrakonttiin. Samaan aikaan Jani ja appiukko touhusivat talon sisällä alaslaskuja tehden.

Alakerran kylpyhuoneen alaslaskut melkein valmiina.
Eteisen valmista alaslaskunäkymää vierashuoneeseen ja vessaan.
Ja siinä!

Ei hirveästi hymyilyttänyt, kun juuri viimeisen perhanan laatikon konttiin ängettyäni mies ja appiukko tulevat kertomaan, että ”Niin, tuolla autossa olis vielä purkamatta tavaraa, jotka pitäis saada kosteudelta suojaan” sekä ”Nii – ja tuolla pressun alla kans!”. Kierrokset kävi aika korkealla siinä vaiheessa, mutta hetken syvään hengitettyäni totesin, että nyt nostan kädet pystyyn ja hoidan homman seuraavana päivänä maaliin.

Napattiin varmatenkin siinä puolenyön aikoihin sitten tyynyt ja peitot sisältävä jätesäkki olalle ja suunnattiin veneelle nukkumaan.

Ensimmäinen ihan oikea kotiyö omassa veneessä.

Sunnuntain aloitinkin sitten sillä, että purin autosta ja pressun alta loputkin tavarat, ja leväytin konttiin laitetun kuorman tontille. Sen jälkeen, kun pihamaa näytti siltä, että siellä olisi vuosikymmenen suurin pihakirppis meneillään, lähdin jeesaamaan miehiä alaslaskujen tekemisessä. Appiukko lähti iltapäivästä ajamaan takaisin Peräseinäjoelle, jonka jälkeen me jatkettiin Janin kanssa kahdestaan vielä yläkerran korkean tilan rimoittamista.

Kello taisi olla yhdeksän illalla, kun saatiin vihdoin olohuoneen ja keittiön alaslaskut tehtyä loppuun. Tämän jälkeen Jani pystyi jatkamaan yksinään vielä yläkerran makuuhuoneen, kylpyhuoneen ja varastohuoneen alaslaskujen tekemistä, kun näissä tiloissa katto on normaalikorkeudella, eikä telineiden kanssa tarvitse säheltää. Itse painelin onnesta soikeana jatkamaan pihakirppiksen purkamista samalla, kun yritin sivusilmällä tähyillä, josko lähistöltä löytyisi bensakanisteria, jolla sytyttää koko pa… — ihan vain mielenkiinnosta.

Ei löytynyt.

Kello kaksi yöllä päästiin vihdoin nukkumaan, ja juuri sopivasti veneelle kävellessämme alkoi vielä satamaankin oikein urakalla. Jollain lailla vähän hymyilytti, että ensin on huisi unelmakesä; lämmöt korkealla ja aurinkoa pilvettömältä taivaalta. Sitten taas heti, kun meistä tulee kodittomia, niin joka päivä sataa ja lämpömittari kyykkii alle parinkymmenen asteen.

Ei siinä kuitenkaan mitään. Oli mukava tulla veneeseen rankan päivän jälkeen ja laittaa lämmöt puhaltamaan. Molemmilla, Pirttihirmulla sekä Marmoripossulla, oli edellisestä suihkukerrasta jo pari päivää aikaa, ja lauantaina oltiin kyllä käyty meressä pesemässä sahanpurut pois, mutta sunnuntaina sade ja salamat eivät hirveästi houkutelleet iltauinnille lähtemiseen. Väsyneinä ja pölyisinä käytiin sitten pötkölleen ja nukuttiin kuin tukit aamuseitsemään.

Kuten ilmeestä voi ehkä päätellä, niin lauantaiyön virkistävä puhdistusuinti ei ollut mikään ihmeellisen suuri nautinto.

Maanantaiaamuna herättiin myös vesisateen ropinaan, ja pikaisen hampaiden pesun jälkeen pakkasimme likapyykkikassin sekä koirat mukaan, ja lähdimme ajamaan töihin. Jani jätti mut ja koirat Tikkurilan juna-asemalle, josta jatkettiin karvakuonojen kanssa junalla työpaikalleni Helsingin keskustaan. Maanantaifiilis jatkui myös siinä vaiheessa, kun selvisi, ettei Tikkurilasta kulje yksikään juna Helsinkiin asti ratatöiden takia. Onneksi kuitenkin Pasilassa riitti vain junan vaihto toiseen, jotta päästin isolle kirkolle.

Siinä junassa istuessani sitten mietin, että miltäköhän mahdan näyttää muiden silmissä, kun olin aamulla silmät ristissä yrittänyt laittaa edes jotain vaatetta päälle, hiukset oli sahanpurussa ja pölyssä, ja jaloissakin oli ainoat kengät mitkä löysin; rakkaat Salomonin remppakengät. Sadevaatteista tai sateenvarjostakaan ei ollut mitään käryä muuton jäljiltä. Olin tosin onneksi niin väsynyt, että pohdin asiaa ehkä 45 sekunnin ajan, jonka jälkeen hymähdin ääneen ja rapsuttelin väsyneitä koiria.

Salomonin rakkaat remppakengät. Kuvassa yritän juuri kuvitella itseni meidän kodin valmiissa olohuoneessa, jalat nostettuna sohvan selkänojaa vasten ja takka kivasti vieressä rapisten. Pienet ajatusleikit auttaa välillä kummasti jaksamaan. 😉

Maanantaina tuntui niin hyvältä päästä toimistolle puhtaisiin tiloihin! Heti ensitöikseni keitin pannullisen vahvaa kahvia, halasin työpöytääni ja valutin vettä hanasta. Mitä luksusta!

Koiratkin olivat sen verran onnessaan paikan vaihdoksesta, että Sasu päätti vetästä pienet mattokiehnät:

Pääsen onneksi käymään toimiston tiloissa peseytymässä, ja voin kyllä sanoa, että DAMN! kun tuntui lämmin suihku hyvältä rankan viikonlopun jälkeen! Olisin varmasti pillittänyt onnesta, jos ei olisi ollut niin kova nestehukka.

Samalla sain myös edellisten päivien aikana kertyneet likapyykitkin pestyä firman pesukoneella, joten elämä alkoi taas hymyilemään.

Työpäivän jälkeen lähdettiin koirien kanssa takaisin junalla Tikkurilaan, josta Jani tuli poimimaan meidät kyytiin, ja ajettiin ruokakaupan kautta kotiin. Kello oli jo melkein yhdeksän, kun päästiin Kalkkirantaan, mutta päätettiin silti vielä hetken aikaa tehdä töitä.

Ihana ystävämme Heikki oli käynyt hiomassa lattioita työpäivän aikana, joten jatkoin sitten hiomisesta syntyneen betonipölyn lakaisemista.

Vettä satoi koko illan jatkuvalla syötöllä, ja koiratkin alkoivat parin tunnin jälkeen näyttämään siltä, että nyt olisi jo aika päästä veneen lämpöön lepäilemään.

Veneellä väsäilin meille nopeasti savulohisalaatin samalla, kun Jani järkkäili aggregaattia varten joitain johtovirityksiä.

Kello taisi olla jotain yhden luokkaa, kun vihdoin laitettiin päät tyynyyn. Mulla oli hiukset betonipölyn peitossa ja muutoinkin aika nihkeä olo, niin päätin pukea Onepiece-haalarin päälle yöksi, jotta meidän petivaatteet eivät sotkeutuisi niin pahasti.

Tuleva yö ei sitten sujunutkaan ihan niin hyvin kuin edelliset, sillä sain yön aikana jonkin sortin paniikkikohtauksia. Heräsin kaksi tai kolme kertaa siihen, että henki ei meinannut millään kulkea, ja tuntui, että nukkumatilan seinät ja katto kaatuvat päälle. Jani yritti yöllä siinä vieressä rauhoitella ja pyytää nousemaan makuuasennosta istumaan samalla, kun itse yritin repiä ikkunaa auki ja kiskoa paitaani pois päältä, koska oikeasti tuntui siltä, että meinaan tukehtua.

Eihän siinä auttanut muu kuin pienet itkut tirauttaa ja sitten reippaasti vain pää takaisin tyynyyn ja uutta uniyritystä kehiin.

Parin päivän takainen muutto otti jo itsessään koville, jonka lisäksi betonipölyn lakaiseminen on ollut yllättävän työlästä touhua. Jatkuva vesisadekaan ei varmasti ole auttanut asiaa, joten ei sinäänsä mikään ihme, että vähän rintaa kiristi. 😬

Tiistaiaamunakaan ei sitten ollut järin freesi olo, mutta oli tosi mukava, kun veli soitti työpäivän aikana ja höpistiin puolen tunnin ajan kaikesta hyvinvointiin liittyvästä. Olin myös tirauttaa pari kyynteltä senkin jälkeen, kun meidän firman HR-päällikkö laittoi mulle viestiä ja muistutteli, että jos vähänkään tuntuu siltä, että pitää ottaa omaa aikaa tai aikaistaa kesälomia, niin kaikki saadaan kyllä järjestymään.

Ja ei siis mitenkään itkettänyt se, että olisin ollut mitenkään ihan järin puhki, vaan ihan vain se, että mulla on asiat niin hurjan hyvin, kun on niin välittäviä ja lämminsydämisiä ihmisiä ympärillä.

Edellisyön kohtauksesta oppineena päätettiinkin tiistai-iltana tontille päästyämme pitää taukoa remonttihommista ja mennä suoraan veneelle rentoutumaan. Ostettiin kaupastakin hieman herkkuja, joita ei sitten toisenkin päivän savulohisalaatti-illallisen jälkeen enää jaksettukaan syödä. 🙂

Nappasin sitten ruokailun jälkeen läppärin syliin ja aloin raapustamaan tätä kirjoitusta samalla, kun rakas Marmoripossuni ja koirat vetelivät unta palloon vieressä.

Ei voinut kuin olla kiitollinen kaikesta siitä, mitä itsellä on juuri nyt tällä hetkellä. ❤

Tästä viikosta oppineena luulen, että ens viikonloppuna voisi olla Flamingon kylpyläreissu ihan paikoillaan. 👌

Muistakaahan tekin pysähtyä ja rentoutua aina välillä!

 

Rakkain terveisin,

Pirttihirmu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s