Marmoripossu on aivan katollaan

Mennyt viikko on koetellut perhe Nygårdin karvakuonoja sekä Pirttihirmua vähän ankarammalla kädellä. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Sasulle iski kova vatsatauti, joten yöllä juostiin pihalla useampaan otteeseen. Käytettiin koirat aamulla vielä hyvällä lenkillä, jonka jälkeen molemmat kaksijalkaiset joutuivat lähtemään töihin. Päätin itse viettää mahdollisimman lyhyen päivän toimistolla, jotta Sasu-parka ei joudu jännittämään pakaralihaksiaan kotona turhan…

Stressisiivoaminen ja kevätkukinta

102 tupakantumppia 8 nuuskapussia 2 639 naulaa (saatan liioitella) 5 purukumia Siinä oli eilisen päivän saldo, kun käytiin Marmoripossun kanssa vähän siivoamassa tontilla parin tunnin ajan. Samalla vietiin myös ensimmäinen jätekuorma Kivikon Sortti-asemalle Jaken avustuksella. Lajittelimme tontilla kaikki muoviroskat omiin jätesäkkeihinsä ja metalliroskat taasen omiin kasoihinsa. Metallit saivat tosin vielä jäädä tontille odottelemaan seuraavan kuorman…

Se on kuulkaas lattia!

Jo-hoo! Meillä on nyt yläkerrankin lattiat paikoillaan! Aika hurjaltahan se tuntui päästä tepastelemaan hitusen huteria (ja harva-askelmaisia) portaita pitkin yläilmoihin ihastelemaan maisemia. Ei vielä ihan turvallisen tuntuinen tupa, mutta näkymissä ei ollut valittamista! Käytiin viime torstaina tontilla iltapäivästä piipahtamassa Marmoripossun sekä ystävämme Heikin kanssa, joka auttaa meitä lattiavalujen kanssa. Miehet katsoivat sitten siinä samalla, kuinka…

Talonrakennus ja ihan pari pikkujuttuu ennen ku seinät alkaa nousee.

Ajatus tähän blogipostaukseen lähti taannoisesta kaverin kanssa puhelimen välityksellä käydystä keskustelusta liittyen omakotitalon rakentamiseen liittyviin pohjatöihin. Kaveria mietitytti kovasti mitä kaikkea pitää tehdä erilaisiin perustusmalleihin liittyen ennen kuin varsinaiseen runkovaiheeseen päästään. Toki kaikkeen työmäärään vaikuttaa moni asia, kuten millaiselle pohjalle rakennetaan tai vaikka se, että ollaanko taajamassa vai kuten meidän tapauksessa haja-asutusalueella. Meillä oli alun…

Muru, riidelläänkö vaihteeksi rahasta?

Kaikilla pariskunnilla, oli yhteiselo muutoin kuinka upeaa tahansa, on yleensä ainakin yksi riitelyn aihe, joka saa aina välillä molempien ohimot jyskyttämään ja ehkä välillä keskisormetkin vahvaan noususuhdanteeseen. Jos näin ei ikinä käy, niin silloin kyseessä on kuollut pariskunta. Yhdeksänkymmentäyhdeksän prosenttia ajasta rakastamme Marmoripossun kanssa toisiamme hurjan paljon ja suurella sydämellä, mutta nyt näin kahdeksan vuoden…