Upea 3D-maailma

Onko teistä joskus vaikea yrittää hahmottaa jotain asiaa, esimerkiksi sitä, miltä vaikka joku asu näyttäisi itsellä päällä tai miltä A4:n kokoiselle paperille tihrustettu talo näyttäisi luonnossa?

Itsestä ainakin tuntuu siltä, että on edelleenkin vaikea hahmottaa meidän tulevan kodin kokoa. Vaikka mielikuvituksesta ei ole puutetta, niin silti tuntuu jotenkin mahdottomalta kuvitella talo oikean kokoisena tontille. Varsinkin nyt, kun asutaan väliaikaisesti tällaisessa alle 60 neliön kokoisessa vuokra-asunnossa, niin voin vain yrittää kuvitella, miltä tuntuu istua tulevan kodin sohvalla ja tuijottaa kattoa, joka leijuu kuuden metrin korkeudessa.

Onneksi kaikkiin tällaisiin ongelmiin on ratkaisu, nimittäin teknologia!

Teknologialla tarkoitan tässä kohtaa virtuaalimalleja! Meidän Jämerän talopakettiimme kuuluu nimittäin myös virtuaalimallit talosta, jotka saimme käsiimme viime viikolla!

Aikaisempiin laittamiini kuviin verrattuna virtuaalimallissa on hiottu pintamateriaalit elävimmiksi, ja söpönä plussana oli vielä se, että takkakin rasahteli iloisesti, kun mallissa käveli ympäriinsä. 🙂 Esimerkiksi tietokoneelta katsottuna virtuaalimallissa fiilis on aika lailla sama, kuin jos pelaisit jotain tietokonepeliä, kuten Quakea tai Doomia; kalusteiden läpi ei voi kävellä vaan kaikki ns. fyysiset objektit pitää kiertää – tai hyppiä niiden yli. Huomasinpa tänään myös senkin, että virtuaalimallissa tontin reunalta voi myös tippua! 😅

Tässä hieman kuvakaappauksia virtuaalimallin sisältä:

Kodin pääsisäänkäynti ja vasemmalla seinustalla käynti kodinhoitohuoneeseen
Eteinen. Ovet vasemmalta oikealle: vierashuone, vessa, pääsisäänkäynti ja kodinhoitohuone
Alakerta portaiden alta kuvattuna
Sauna sekä terassille vievä ovi
Koti edestä
Yläkerran parvi

Näkymä päämakuuhuoneen sisäikkunasta
Keittiö ja makuuhuoneen sisäikkuna

Virtuaalimalleissa on myös se hyvä puolensa, että niillä voi testailla reaaliajassa eri pintamateriaalivaihtoehtoja ja -värejä sekä katsoa taloa eri vuorokaudenaikaan nähden, miten aurinko valaisee sisätiloja jne. Tämä kaikki helpottaa hurjasti sisustamista, kun kalusteet ja muut sisustukseen liittyvät asiat on helpompi mallata muun kokonaisuuden kanssa yhteensopiviksi.

Tällä viikolla seuraa vielä myös jännittävää videopätkää tontilta, kun fiilistellään aivan uusinta teknologiaa rakennusrintamalla! Olkaahan siis kuulolla!

Tiistaiterveisin,

Pirttihirmu

One Comment Lisää omasi

  1. Jorma Päivinen sanoo:

    Lähes uskomatonta

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s